Ympärihiihdot

Sähköinsinöörikilta on perinteisesti järjestänyt Rauhalan ympäristössä teekkarihenkisen urheilutapahtuman. Vuonna 2004 paikka vaihtui Kuusisaareen ja Rauhalan ympärihiihtojen nimellä kulkenut tapahtuma vaihtui Ympärihiihdoiksi. 2006 helmikuussa Ympärihiihdot pidettiin jälleen uudessa paikassa eli Teekkaritalolla. Konsepti oli erittäin onnistunut OTY:n järjestämän lauluillan ja Kaamoksen Kaatajaisten kanssa. Niinpä Ympärihiihdot järjestetään jatkossakin Teekkaritalolla.

Tapahtuma ajoittuu kevätpäiväntasauksen ja opintotuen välimaastoon sattumanvaraisesti.

Ympärihiihdoissa merkittävässä roolissa ovat SIKin improved NeverSki-sukset. Näihin suksiin ei tarvitse lisätä kuin luistovoidetta ja matka taittuu. Reitin varrelle on asetettu rasteja, jotka pitää suorittaa. Rastien aiheet vaihtelevat vuodesta toiseen. Virheellisistä tai muuten epäonnistuneista suorituksista tulee sakkoja.

Nopeus on valttia myös NeverSki-suksilla hiihdettäessä. Voittaja ehtii maaliin hetkessä, viimeiset ehkä vasta ensi vuonna.