Sähköinsinöörikilta ry:n merkkiohjesääntö
Hyväksytty viralliseksi merkkiohjesäännöksi Sähköinsinöörikillan vaalikokouksessa 28.11.2023
I Kiltanauha
1 § Kiltanauha
Sähköinsinöörikillan kiltanauhassa on SIK:in värit sekä kultainen väri: ulkoreunat ovat sinisiä, keskempänä on kaksi valkoista raitaa ja keskellä on yksi kultainen raita.
Nauhan leveys on 35 mm jaettuna siten, että kultainen ja valkoiset raidat ovat samanlevyisiä. Sininen osa leveydeltään on loput nauhan leveydestä.
2 § Kiltanauhan käyttö
Kiltanauhaa käyttävät Sähköinsinöörikillan jäsenet akateemisissa juhlatilaisuuksissa sekä Sähköinsinöörikiltaa edustettaessa.
Nauhaa kannetaan siten, että se kulkee oikealta olkapäältä rinnan yli.
Nauhaa voidaan kantaa yksinään tai yhdessä esimerkiksi OTY-nauhan kanssa. Tällöin OTY-nauhaa kannetaan kiltanauhan yläpuolella.
Kiltalaiset halutessaan voivat tehdä kiltanauhasta itselleen ruusukkeen, jota kannetaan rinnuksessa oikealla puolella. OTY-nauhasta tehty ruusuke tulee olla Sähköinsinöörikillan kiltanauhasta tehdyn ruusukkeen yläpuolella.
Kiltanauhaan ei tule kiinnittää mitään, mitä ei erikseen ole kiinnitettäväksi määrätty.
II Kokardit
3 § Kokardi
Varsinaisilla ja seniorijäsenillä hopeinen salamakokardi, jota kannetaan teekkarilakissa.
4 § Hallituskokardi
Entisillä ja nykyisillä hallituksen jäsenillä ja kiltavanhimmalla kultainen salamakokardi, jota kannetaan teekkarilakissa, niin kutsutussa ”tippaosassa”.
5 § Toimihenkilökokardi (Toimarikokardi)
Entisillä ja nykyisillä tietyissä erikseen hallituksen määrittämissä (ns. ”ylemmissä toimihenkilöpesteissä”) toimineilla hopeinen salamakokardi, jota kannetaan teekkarilakissa tupsun, niin kutsutussa ”tippaosassa”. Mikäli henkilöllä on oikeus kantaa myös hallituskokardia tulee toimarikokardi sijoittaa hallituskokardin yläpuolelle noin 1cm-2cm päähän. Toimarikokardia ei saa sijoittaa suoraan hallituskokardin viereen.
Toimarikokardiin oikeutetut pesti päättää hallitus joka vuosi, joko hallituksen ensimmäisessä tai siitä myöhemmässä kokouksessa. Vuoden 2024 hallitus päättää kumulatiivisesti aikaisempien vuosien oikeutetuista pesteistä.
6 § Puheenjohtajan kokardi
Koristeltu kultainen kokardi entisillä ja istuvalla puheenjohtajalla joka korvaa killan kokardin
Teekkarilakissa. Mikäli henkilö vaihtaa alaa voi hän halutessaan siirtää Puheenjohtajan
kokardin Lakin tippaan.
III Erityisiä määräyksiä
7 § Sääntömuutokset
Muutokset näihin sääntöihin on hyväksyttävä Sähköinsinöörikillan hallituksen kokouksessa.
8 §Voimaantulo
Tämä merkkiohjesääntö astuu voimaan heti, kun Sähköinsinöörikillan hallitus on hyväksynyt sen kokouksessaan killan viralliseksi merkkiohjesäännöksi.
