Ympärihiihdot ja Kaamoksen kaatajaiset!

Sähköinsinöörikilta ry järjestää jälleen perinteikkäät Ympärihiihtonsa keskiviikkona 26.2 klo 13:00 alkaen Teekkaritalolla (Kalervontie 7).

Ympärihiihdoissa hiihdetään kolmen hengen joukkueissa SIK:n omilla Neverski-suksilla. Vaativa hiihtoreitti kulkee Teekkaritalon lähimaastossa ja sen varrella on useita rasteja joukkueiden suoritettavaksi. Joukkuiden suoritukset arvioidaan pukeutumisen, hiihtoajan ja rastilta saatavien pisteiden perusteella.

Ympärihiihdot 2014 tarjoaa joukkueille ripauksen urheilullisuutta, hulvattomasti hupia sekä sukelluksen tuttuihin TV-sarjoihin. Teemana toimii tänä vuonna siis “TV:stä tuttu!”. Ei siis muuta kuin Ransu-puvut esille, pää kaljuksi malliin Spede Pasanen, ja hiihtämään.

Teekkaritalolla tarjotaan hiihtäjille TEKin makkaraa PSOASin kaasugrillistä ja sauna lämpenee, OPMx2 tottakai. OTY pitää loppuillasta talolla myös lauluillan, eli laulukalua mukaan. Hiihtoaika siis klo 13-18.

Lippu kustaantaa 9e per joukkue. Tällä saa osallitumisoikeuden Ympärihiihtoihin, liput kolmelle virallisiin AfterSki bileisiin eli Kaamoksen Kaatajaisiin sekä kolme kappaletta uutta Ympärihiihdot-haalarimerkkiä.

Hiihtäjille myös ilmainen kuljetus Teekkaritalolta Kaamoksen Kaatajaisiin Club Dioneen.

Kaamoksen Kaatajaiset klo 22–> Dionessa. Liput ennakkoon 2e ovelta 4e.

 

Lakkilupa voimassa klo 13:00 alkaen.

Lipunmyynti ja joukkueilmoittautumisajat:

Vihreät naulakot:

ma 24.2 10-14
ti 25.2 10-14
ke 26.2 10-12

Lippuja saatavilla myös Ympärihiihdoissa!

Vastaa