Fuksin ensimmäinen viikko

Tervetuloa yliopistoon, fuksi! Teekkari, tervetuloa takaisin!

Tänään maanantaina yliopiston avajaiset järjestettiin ensimmäistä kertaa Rotuaarilla keskustassa. Melko moni fuksi taisi myös olla paikan päällä pienryhmäohjaajan johdolla. Vaikka ensimmäinen päivä oli takuulla kiireinen, keskustareissu sekoitti päätä entisestään ja paju-tunnukset eivät toimi – ei hätää. Kärsivällisyyttä tarvitaan näin aluksi, kun käytännön asioita on hoitamassa niin moni muukin uusi opiskelija.

Tässäpä vielä fukseille yhteenvetoa tärkeimmistä hommista alkuun pääsemiseksi. Olet hyvällä mallilla, kun ainakin seuraavat asiat on hoidettu:

 
 
  • Opettele, missä kiltahuone sijaitsee. Kiltiksellä on päivisin aina joku, joka osaa neuvoa antaa, mikäli et tiedä mihin pitää mennä tai mitä pitää tehdä. Vähintäänkin siellä joku osaa neuvoa, kenen puoleen kääntyä 🙂
 

 

Missä muualla sinun tulee olla:

  • Fuksi-info perjantaina 7.9. klo 16 Teekkaritalolla. Pienryhmäohjaajan johdolla siirtyminen tähän tilaisuuteen. Nimensä mukaisesti killan järjestämä infotilaisuus fukseille, jossa tutustutaan toisiin fukseihin, kiltaan ja vanhempiin tieteenharjoittajiin. Älä missaa! Sinunkin yliopistourallesi varsin tärkeää tietoa jaossa. 

 

Vielä kerran tervetuloa sähkölle! Tästä alkaa hieno ajanjakso elämässäsi, matka kohti sähköteekkariutta. Pitäkää silmät, korvat ja mieli avoinna, tutustukaa toisiinne ja eläkää itsenne oululaiseen opiskelijamaisemaan. 🙂

Vastaa